- Osassa on vihdoin luvassa kauan kutkuteltua tietoa siitä, mitä oikein tapahtui Moonille ja Victorille mökin uumenissa. Nauttikaa ;)
Moon ei voinut kieltää sitä, että häntä jännitti. Pikemminkin hirvitti, jos hän oli rehellinen itselleen. Moon ei tiennyt, miten hänen entinen perheensä tulisi reagoimaan hänen paluunsa, mutta hänen oli viimein kerrottava totuus menneisyydestään. Fardakset ansaitsivat tietää.
Amalia kääntyi ympäri kuullessaan askelia nurmikolta.
"Äiti, kuka tuo kummallinen täti on?" Amalia kysyi ja jäi tuijottamaan Moonia.
"Hush, ei toisia saa sanoa kummallisiksi. Naomi on varmaankin viimein saapunut paikalle", Neptune hymyili ja käännähti ympäri, nähdäkseen kenen kanssa hän oli jutellut viime viikkojen aikana.
Neptune ei kuitenkaan nähnyt kääntyessään Naomia, vaan tutut kasvot. Kasvot, jotka kuuluivat henkilölle, jonka hän luuli menettäneensä vuosia sitten.
"Moon!" Neptune kirkaisi ja oli pyörtyä siihen paikkaan. Kirkaisu kiinnitti myös muutaman muun vieraan huomion ja he alkoivat kääntyillä nähdäkseen mitä tapahtui.
Järkytyksestään toipunut Bob henkäisi syvään ja jatkoi keskustelua hämmentyneen Arthurin kanssa.
"Älä järkyty, mutta jos haluat nähdä vanhan tuttavan, käänny ympäri", Bob lausahti hiljaa. Hän ei tiennyt, kestäisikö Arthurin vanhentunut sydän tällaista järkytystä.
Neptune tuijotti siskoaan hiljaisena. Hän ei tiennyt mitä ajatella.
"Olet näköjään elossa", Neptune lausahti jäykästi ja puristi huulensa viivaksi.
"Niin olen, anteeksi", Moon huokaisi hermostuneesti.
"Sinun sietäisikin olla pahoillasi!" Neptune kivahti toivuttuaan järkytyksestä.
"Ensin lavastat kuolemasi ja annat meidän surra sinua ja sitten ilmestyt pilaamaan hääpäiväni!" Neptune jatkoi sättimistään.
Arthur katseli tytärtään hämmentyneenä ja ei voinut uskoa näkemäänsä todeksi. Miten oli mahdollista, että hänen aiemmin hautaamansa tytär olikin hengissä?
"Neptune rakas, ole hetki hiljaa", Arthur huokaisi ja asettui riitelevien siskosten väliin.
"Moon, mitä ihmettä tämä on?" Arthur kysyi ja tuijotti tytärtään syvälle silmiin. Neptune jäi mulkoilemaan sisartaan Arthurin olan ylitse. Hän ei voinut käsittää, miten Moon saattoi tehdä heille näin.
"Isä, minä voin selittää", Moon henkäisi miltei kyyneleet silmissään. Hän oli tiennyt, että hänen paluunsa saattoi aiheuttaa järkytystä, muttei ollut odottanut mitään tällaista.
"Parempi olisikin. Olet aiheuttanut meille paljon surua tempuillasi", Arthur vastasi kireästi.
"Kaikki ei ole niin yksinkertaista", Moon niiskaisi ja jatkoi:
"Minä olisin saattanut kuolla oikeasti, jos en olisi kadonnut maisemista."
"Meille sinä olit oikeasti kuollut", Arthur tiuskaisi närkästyneesti ja Neptune pidätteli kyyneliään.
"Et voi kuvitella, miltä meistä on tuntunut", Arthur lisäsi hiljaa.
Tässä vaiheessa Joaquin puuttui keskusteluun ja ehdotti, että he siirtyisivät jatkamaan keskustelua jonnekin muualle. Neptune myönsi menneensä hiukan liian pitkälle ja pahoitteli kiukkuamistaan Moonille. Hän ohjasi vieraat pois päättyneistä hääjuhlista ja kiitti kaikkia saapumisesta. Häiden päätyttyä häntä odotti kuitenkin pitkä tarina siitä, mitä Moonille oli tapahtunut "kuolemansa" sijaan.
***
Moon katseli itseään peilistä tutussa kylpyhuoneessa. Vaikka talo oli hänen lähtönsä jälkeen muuttunut hieman, oli siinä edelleen sama kotoisa tuntu jäljellä. Moon vaihtoi vihreän perintömekkonsa pois päältään ja laski sen taiteltuna laukkuunsa. Moon antoi vanhojen muistojen virrata mielessään samalla, kun hän jalkautui alakertaan, missä häntä jo odotettiinkin.
Moon laski vesilasinsa tiskin kulmalle ja henkäisi syvään.
"Minun täytyy pyytää vielä anteeksi teiltä kaikilta", Moon aloitti ja kääntyi istuakseen alas. Hänen teki mieli paeta tilanteesta, sillä hän tiesi tehneensä väärin läheisiään kohtaan.
"Istu alas", Arthur kehotti ja sulki lukemansa kirjan kannen. Hän nosti katseensa kirjasta ja siirsi sen suoraan Mooniin.
"Luulen, että olet meille selityksen velkaa", Arthur totesi ja levitti käsiään. Hän oli edelleen hämmentynyt Moonin paluusta, eikä voinut piilottaa äänessään kuuluvaa pettymyksen virettä. Hänestä ei ollut oikein, että Moon oli vain kadonnut jättämättä muuta selitystä, kuin kuoleman.
"Me luulimme, että sinä kuolit. Me hautasimme sinut", Neptune lisäsi ja purskahti itkuun. Moon tiesi aiheuttaneensa tuskaa, mutta läheisten silmissä kiiltävä suru tuntui hänestä sietämättömältä.
"Olen pahoillani", Moon totesi jälleen ja jatkoi:
"Tärkeintä on kai kuitenkin se, että olen nyt tässä ja voin kertoa teille mitä oikein tapahtui..."
"Kuten jo tiedättekin, Victor on Rohin ja hänen tyttöystävänsä Jeminan poika. Hänet kasvatettiin jo nuoresta asti perheen salaiseksi aseeksi ja hänen perimmäinen tarkoituksensa oli tuhota sukumme. Victor oli kuitenkin perinyt Rohin kautta Venlan puolelta hyviä geenejä, eivätkä hänen iloiset piirteensä palvelleet pahiksen roolia. Tehtävä oli kuitenkin suoritettava loppuun..."
"Victorin tärkein tehtävä oli tappaa kaikki muut Fardakset ja lennättää minut kaukaiseen mökkiin piiloon kaikelta. Victor ei pahasta puolestaan huolimatta kyennyt moiseen hirmutekoon, vaan nukutti teidät kantaessaan minut pois talosta. Samalla hän vapautti De Vourin lokerikosta ja vei suunnitelmaa pidemmälle..."
"Gunivir piti Victoria nälässä päästäkseen käsiksi hänen veressään virtaavaan vihaan. Nälkä tarkoitti myös vampyyrin tapauksessa sitä, että Victor hukkasi palan itsestään ja mielestään. Itsensä hukanneena ja riutuneena Victor oli täydellinen koneisto De Vourin suunnitelmaan..."
"Koneistossa oli kuitenkin eräs vika ja se vika oli puhdas sydän. Victor oli viettelytehtävissään rakastunut minuun ja minä häneen. Rakkauden voimalla sain taivuteltua hänet juomaan vertani ja muutettua hänet takaisin omaksi itsekseen. Aloin uskoa siihen, että pääsisimme pian pois perheidemme luokse..."
"Victorin oli muodonmuutoksestaan huolimatta palveltava De Vouria laboratoriossa, missä mies kehitteli uutta supergeeniään. Hän halusi saattaa alulle superlapsen minun avullani. Lapsen, jolla olisi Fardasten ja De Vourien geenit", Moon kertoi ja henkäisi hetken tarinansa välissä.
"Ihmelapsen, kuinka kamalaa!" Neptune henkäisi silmät suurina hämmästyksestä.
"Olin raivoissani, kun kuulin suunnitelmasta Victorilta", Moon vastasi ja jatkoi: "Silloin päätimme, että meidän on päästävä pois talosta keinolla millä hyvänsä."
"Koska Victor on sukua Rohille, ilmeni hänen geeniperimästään yllättävä fakta, mitä De Vour ei ollut ottanut huomioon. Victorin läsnäolo laboratoriossa aiheutti toisinaan ongelmia kokeiden teossa. Gunivir oli pakotettu siirtymään vieraslabraan, sillä hän luuli omissa laboratoriovälineissään olevan vikaa. Vika ei kuitenkaan ollut koevälineissä, vaan Victorin kasvavassa vihassa häntä kohtaan..."
"Victorin viha olikin pääasiallinen syy sille, miksi tulipalo edes syttyi. Tulipalo sai alkunsa De Vourin liedestä ja levisi vähitellen koko taloon tuhoten Gunivirin mukanaan. Oli vähällä, ettemme minä ja Victor palaneet mukana..."
"Victor sai kuitenkin sammutettua itsensä palosammuttimella ja kiirehti luokseni alakertaan viemään minut turvaan..."
"Minä olin kuitenkin lyyhistynyt kuumenevien laboratoriokaasujen johdosta ja sain samalla elämäni kummallisimmat hallusinaatiot. Victor oli lennättänyt meidät pois mökistä viimeisillä voimillaan ja toi meidät San Myshunoon toipumaan kokemuksesta. En muista hetkestä muuta, kuin sen, että näin unta äidiksi tulemisesta", Moon jatkoi tarinaansa ja pysähtyi tarkastelemaan muiden järkyttyneitä ilmeitä.
Arthur näytti tuohtuneelta ja Bob pyyhki nenäänsä takkinsa hihaan.
"Mikset ilmoittanut meille, että olet hengissä?! Olisimme säästyneet turhalta huolelta ja surulta", Arthur tivasi. Sama kysymys oli varmasti myös muiden huulilla.
Moon nosti kätensä ylös ikään kuin puolustautuakseen.
"Kuten sanoin, kaikki ei ole niin yksinkertaista", hän puuskaisi ja jatkoi: "Anna, kun selitän loppuun."
"Tarinassa on pari muuttujaa, joista yhden nimi on Jemina", Moon jatkoi kertomistaan.
"Jeminalla on Victorin lisäksi kaksi muuta lasta, Iris ja Timothy. Iris on Jeminan ja Rohin yhteinen ja Timothy Hamzan jälkeläisiä. Iris ei ole myöskään Jeminan pauloissa, joten häneen olisimme saattaneet luottaa, mutta Timothystä emme voineet olla varmoja..."
"Päätimme siis talosta poistuttuamme jättää kaiken taaksemme, sillä se oli turvallisinta. Oli turvallista lavastaa kuolemamme, jotta Jemina luulisi kaikkien Fardasten kuolleen. Jos minä olisin jäänyt henkiin olisi Jemina halunnut kostaa minulle poikansa kuoleman. Oli siis parasta kadota..."
"Halusimme myös suojella kasvavaa perhettämme, sillä huomasin pian muuttomme jälkeen odottavani Fionaa ja sen jälkeen meille siunautui lapsia vielä muutama kappale. Pelkäsin teidän rekatiotanne, sillä Victor oli teidän silmissänne paha ihminen. En uskonut, että hyppisitte ilosta, jos kertoisin perustaneeni perheen serkkupuoleni kanssa..."
"Joka tapauksessa, perheemme kasvoi kasvamistaan ja minä jäin kotiäidiksi huolehtimaan pienokaisista. Victorista on ollut paljon apua, vaikkakin hän on tehnyt kovasti töitä poliisin salaisella osastolla. Päädyin juttelemaan Neptunelle tietämättä, kuka hän oli. Saimme vasta selville totuuden, kun Victor soitti hänelle ja tunnisti tämän äänen. Silloin tiesin, että minun oli palattava ja kerrottava teille kaikki", Moon lopetti tarinansa.
"Joten olen pahoillani kaikesta. En aio enää kadota", Moon lisäsi katsellen hiljaa vesilasia pöydällä.
"Minäkin olen pahoillani, että kiukustuin", Neptune pahoitteli.
"Tässä on muuten tyttäreni Amalia ja toinen tyttöni nukkuu ylhäällä. Hänen nimensä on Carla", Neptune hymyili ja Amalia nyökkäsi tervehdyksen Moonille.
"Carlasta piti tulla perijä, mutta luulen että se pesti on edelleen sinun puolellasi sukua", Neptune mutisi haikeana.
"Totta, kuinka monta lastenlasta meillä on?" Bob kysyi hymyillen. Arthurinkin ilme alkoi heltyä miehen alkaessa ymmärtää Moonin katoamistempun taustalla vaikuttaneita tekijöitä.
"Minulla ja Victorilla on viisi lasta, kuten Neptune jo tietääkin. Fiona, Ciria, Benjamin sekä kaksoset Edwin ja Randy", Moon vastasi hymyillen.
"Mahtavaa! Voisimmeko mitenkään tulla tapaamaan heitä? Jos vaikka heti huomenna?" Bob kysyi innokkaana. Hänen mielestään ei ollut mahtavampaa oloa, kuin olla kaksinkertainen isoisä.
"Toki, mutta minun pitää puhua asiasta ensin Victorin kanssa", Moon vastasi ja nousi lähteäkseen.
"Soitan teille, kun saan varmistuksen asiaan."
***
Victor leikki olohuoneessa Fionan ja Benjaminin kanssa. Hän kuuli ulko-oven käyvän ja Moonin nousevan portaita yläkertaan.
"Äiti on palannut kotiin", Victor hymyili.
"Tervetuloa takaisin. Onneksi olet vielä hyvissä voimissa", Victor henkäisi ja kaappasi Moonin syleilyynsä.
"Olihan se aika outoa tavata heidät näin vuosien jälkeen. Heille kohtaaminen oli varmasti vielä järkyttävämpi", Moon mutisi.
"Hyväksyvätkö he minut sukuun jäseneksi?" Victor kysyi hiukan huolestuneena. Hän tiesi, että sukulaislinkit Guniviriin ja Rohiin voisivat olla kova pala Arthurille nieltäväksi.
"Luulen, että he tottuvat ajatukseen ajan myötä", Moon vastasi.
"He haluaisivat tulla katsomaan meitä ja lapsia jo heti huomenna", Moon lisäsi hermostuneesti.
"Lapsia?!" Victor henkäisi ja valahti kalpeaksi.
"Emmehän me voi järkyttää heitä enempää", hän jatkoi.
"No minä joka tapauksessa melkein lupasin, että he saavat tulla tänne", Moon äyskähti ja jatkoi:
"Emme voi enää jatkaa heille valehtelua. Kyllä he ymmärtävät, kun selitämme, ettei lapsista ole vaaraa."
"Niin kai", Victor vastasi vaisusti ja suostui vastahakoisesti kyläilyyn.
***
Seuraavana aamuna Moon soitti jännittyneenä Arthurille ja kertoi, että he voisivat tulla vierailemaan parin tunnin kuluttua. Moon oli nukkunut huonosti edeltävänä yönä, sillä hän oli murehtinut vanhempiensa reaktiota hänen lapsistaan. Hän tiesi, että asiat selviäisivät puhumalla, mutta järkytystä hän ei voinut estää.
Pian Bob, Arthur ja Neptune saapuivatkin Moonin antamaan osoitteeseen.
"Tervetuloa viimein matalaan majaamme", Moon tervehti ja ohjasi vieraitaan ensin ruokapöydän ääreen.
"Ilo on meidän puolellamme", Bob hymyili ja pälyili ympärilleen nähdäkseen uudet lapsenlapsensa.
"Teillä on kyllä kaunis koti", Neptune ihasteli ja katseli ulos suurista lasi-ikkunoista.
"Kiitos, jouduimme muuttamaan hiukan suurempaan asuntoon perheemme kasvettua", Moon totesi ja jatkoi:
"Victor odottaakin yläkerrassa lasten kanssa. Voimme mennä katsomaan heitä, kunhan olette valmiita."
"Kun astutte sisään olohuoneeseen, älkää järkyttykö. Asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät", Moon varoitteli etukäteen. Varoittelu olikin paikallaan, sillä Neptune oli jähmettyä paikalleen nähdessään kaksi valkoista lasta leikkimässä Victorin ympärillä.
"De-de Vour!" Neptune henkäisi.
Moon kiiruhti nappaamaan Randyn syliinsä.
"Tiedän, mitä ajattelette, mutta Randy ja Ciria eivät ole De Vourin perillisiä. Mekin säikähdimme valkoisen ihon nähdessämme, mutta Randy ja Ciria ovat hybridejä, kuten minäkin. He eivät siis voi käyttää De Vourin suvun rakkauspiirrettä, vaikka haluaisivatkin", Moon selitti ja katseli huolissaan kauhusta kangistunutta isäänsä.
"Fiona ja Benjamin ovat molemmat vampyyrejä ja he tulevat ikääntymään normaalisti aikuisikään saakka. Olemme päättäneet Victorin kanssa löytää parannuskeinon vampirismiin, joten he voivat elää tavallista kuolevaista elämää tulevaisuudessa", Moon jatkoi esittelyään ja Arthur istahti sohvalle muiden viereen selvittämään päätään.
"Siis mitään vaaraa ei varmasti ole?" Arthur kysyi ja katseli ympärillään istuvaa lapsikatrasta. Hän oli samalla onnellinen isoisä, mutta huoli kasvavasta pahuudesta painoi hänen mieltään.
"Ei ole, me pidämme siitä huolen", Victor vakuutti hermostuneesti hymyillen.
Arthur oli juuri kysymässä, missä viides lapsi oli, kun hän kuuli askelia käytävästä.
"Äitti! Itkä!" Edwin parkui ja hoiperteli olohuoneeseen päin. Arthur nousi ylös ja tunsi jonkin muljahtavan vatsansa pohjassa: kolmas valkoinen lapsi.
Moon yritti estää Arthuria nousemasta, mutta turhaan. Arthur peitti kasvonsa käsillään ja henkäisi tuntiessaan lämpimän rakkauden aallon pyyhkäisevän lävitseen. Tässä lapsessa oli jotakin kummallisen viehättävää ja vaarallista, eikä Arthur ollut uskoa sitä todeksi.
Moon laski Randyn käsistään ja asettui seisomaan Edwinin ja Arthurin väliin.
"Tätä minä pelkäsinkin. Edwin on meidän viides lapsemme ja hänellä on hyvin voimakas vaikutus ihmisiin. Hän on hybridi-vampyyri ja pystyy käyttämään verensä mukana kulkevia taitoja. Kaikki tuntuvat rakastavan häntä ja hän saa kaiken tahtonsa läpi", Moon lausahti hampaitaan kiristellen ja lisäsi:
"Tiedän, että tämä on vaarallista, mutta Edwin on minun lapseni. Sinulla ei ole oikeutta kajota häneen."
---
Näihin tunnelmiin päätämme osan 27. Mitä Edwinin tulevaisuus tuo tullessaan? Kuinka Fardakset voivat hallita kasvavaa voimavaraa? Kuinka Arthur reagoi tilanteeseen?
Kommenttia saa heittää!
No johan! Osassa tulikin mukava määrä uusia tuttavuuksia, vielä vallan herttaisia sellaisia! Tuo ihan viimeinen kohtaus, jossa Moon asettuu poikansa ja isänsä väliin, ja tuo viimeinen kuvateksti teki tosi ison vaikutuksen muhun. Moon pitää isäänsä uhkana pojalleen. Ei tommosta tuu ihan joka päivä eteen. Ei normaaleissa perheissä. Mutta tosin, ei Fardakset taida ollakkaan ihan tavallisinta kansaa. Ihailen kyllä sun kykyä suunnitella tarkkaan ja pitkälle tapahtumia. Tämänkin osan luominen alkoi jo silloin kun Moon ja kumppanit olivat teini-iässä.
VastaaPoistaNiin, kun mietitään, että Moonin äidinvaistot ovat kovin vahvat ja Arthurin pelko De Vourien paluusta on suuri, on lopputulemana pattitilanne. Äidithän ovat kovin taipuvaisia muutenkin suojelemaan lapsiaan, mutta Edwinin tapauksessa suuri kiintymys ja mahdollinen vaaran haju nostavat suojeluvaistoa entisestään. Tosiaan, kuten sanoit, tilanne ei ole aivan tavallinen. Eiväthän Fardakset ole ihmisiä, joten heiltä ei voi olettaakaan liian inhimillisiä pulmia :D.
PoistaJa kiitoksia! Suunnittelun takia parin edellisen osan tekeminen viivästyi. Jouduin varmistamaan, että Moon ja Neptune saavat molemmat siniset perilliset sekä hankkimaan heille kumppanit. Puhumattakaan Jeminan puolen sukulaisista ja jälkeläisistä.. :'D. Nyt lavastaminen kuitenkin helpottaa, kun hahmot voi vapaasti kirjoittaa tarinaan mukaan. :) Kiitos kommentistasi jälleen kerran!
Barlow'lla uusi osa!
PoistaTuli muuten mieleen kysyä, kun Victor on vampyyri ja Moon alien, heittääkö peli ihan randomilla tuollaisen pariskunnan lapsille perimän?
Mahtava osa! Kuulostaa kyllä pahalta tuo Edwinin tilanne, pystytäänkö häntä suojelemaan? Ja mitä tapahtuu seuraavaksi? Kun huomasin uuden osan, olin aivan innoissani, sillä edellinen jäi jännittävään tilanteeseen! Jatkoa odotellen :D
VastaaPoistaEdwin on tosiaan hankalassa tilanteessa, vaikkei sitä itse vielä varmaankaan tiedosta. Ongelmahan on se, että Victor ja Moon ovat onnistuneet luomaan sen, mitä Gunivir yritti: kuolemattoman ihmelapsen, jolla on molemmat perimät. Arthur on myös tilanteessa ikään kuin puun ja kuoren välissä, sillä hän ei voi kajota lapsenlapseensa, vaikka se kuinka hirvittäisi. Ratkaisuja ja selvittelyjä onkin sitten luvassa ensi osassa, jos niitä löydetään. :D
PoistaJa kuulostaa mahtavalta, että odotat osia innolla! Kannustaa näin kirjoittajaakin kirjoittamaan lisää. :)
Olihan se sitten Moon tämä salaperäinen nainen =) Mahtavaa, että nainen ei kuollutkaan ja tarinaan tulee varmasti näiden uusien lapsien, ja varsinkin Edwinin myötä, jälleen lisää jännitettävää. Aika makeasti kyllä punot näitä lankoja =)
VastaaPoistaKiitoksia kiitoksia, tässähän ihan punehtuu näiden kehujen myötä! :D Kiitän myöskin Simsiä pelinä siitä, että osa juonenkäänteitä on sen ansiota tai "syytä". Esimerkiksi Moonin kolme valkoista lasta oli yllätys minullekin, ei mitenkään suunniteltua. Ensin kun näin lapset ajattelin, että nyt menee taas juoni ihan uusiksi, mutta eipä mitään. ;) Pysyypähän jännitys yllä!
PoistaJa Moon oli itsellekin niin tärkeä hahmo, ettei häntä ja pikku-Victoria voinut tappaa millään :((.
Moonhan se olikin! Aikamoisen järkytyksen hän järjesti perheelleen, mutta ymmärrän kyllä miksi he olivat Victorin kanssa pysytellyt piilossa. Ja tärkeintähän on, että he ovat hengissä! Valkoiset lapset olivat kyllä melkoinen yllätys, mutta varsin mielenkiintoinen juonenkäänne! Mielenkiintoista nähdä, saako pahuus sittenkin vallan jossain Fardaksen perheen jäsenessä. Odottelen jatkoa! :)
VastaaPoistaMoonhan se siellä, ja niin, pahuus jää nähtäväksi :D
Poista