Osa 21: Rakkauden vankina

Moon räpytteli silmiään pimeässä huoneessa. Hän ei muistanut mitä oli tapahtunut. Moon saattoi haistaa ympärillään ummehtuneen varaston tuoksun, mikä ei ollut hänen kodilleen tyypillinen. Moonin silmät rävähtivät hämmästyksestä auki. 

Moon nousi istumaan ja käänsi päätään. Hänen allaan oleva sänky narisi ikävästi. Moonin katse tavoitti kalteriseinän, jonka takana välkkyi valvontakamera. 

Arthur hieraisi silmiään ja nousi ylös keittiön lattialta. Hänen raajansa tuntuivat epätavallisen painavilta. Arthur ei muistanut miksi hän oli tuupertunut keittiön lattialle, mutta hän käsitti, että kaikki ei ollut aivan kohdallaan. 

Arthur käveli hitaasti kohti olohuonetta. Hän huomasi onnekseen Neptunen, joka oli kömpinyt sohvalle nukkumaan lattialta herättyään. 

Arthur käveli Neptunen viereen ja yritti herättää tämän syvästä unestaan. Arthur katseli samalla ympärilleen etsien katseellaan toista tytärtään Moonia. 

"M-Mh? Mitä tapahtui?" Neptune mumisi ja hieroi silmiään. Neptunen päässä humisi, aivan kuin joku olisi pyyhkinyt hänen muistinsa. Neptune yritti koota ajatuksiaan kasaan, mutta turhaan. Hänen untaan edeltävät tapahtumat olivat pyyhkiytyneet pois, kuin tuhka tuuleen.
"Miksi minä nukun tässä? Minä en muista mitään", Neptune vaikersi.

"Raivostuttavaa", Neptune huokaisi ja kiinnitti katseen isäänsä.
"Muistatko sinä mitä tapahtui?" Neptune kysyi uudelleen. 
"Valitettavasti en", Arthur huokaisi ja istahti Neptunen viereen.

"Missä Moon muuten on?" Neptune jatkoi kyselyään. Hän saattoi muistaa viettäneensä iltaa Moonin, Bobin ja Arthurin kanssa aiemmin. 
"Minä en tiedä, jos hän on mennyt huoneeseensa nukkumaan?" Arthur ehdotti kummastellen.

"Ehkä hänellä on vain rakkaushuolia. Hänellähän oli se poikaystäväkin... Mikä hänen nimensä nyt olikaan? V... Walter?" Arthur kurtisti kulmiaan. Hänellä ei yleensä ollut huono nimimuisti. 
"Joku sen tapainen se taisi olla. Minäkään en kuollakseni muista mikä hänen nimensä oli", Neptune myönsi. 

Arthur kohautti hartioitaan ja suuntasi kohti yläkertaa, missä Moonin huone sijaitsi. Arthurin päätä vaivasi tyhjyys. Tietämättömyys siitä, mitä oli tapahtunut ennen kuin hän oli rojahtanut keittiön lattialle. 

Arthurin jälkeen yläkertaan nousi Neptune, joka halusi tarkistaa oman huoneensa siltä varalta, että Moon sattuisi olemaan siellä. Neptune joutui kuitenkin Arthurin tavoin toteamaan, ettei Moonista näkynyt huoneessa jälkeäkään.

"Moon ei taida olla täälläkään... Isä, mitä sinä luet?!" Neptune kivahti huomatessaan isänsä sormet Moonin päiväkirjalla. 
"Enhän minä mitään", Arthur henkäisi ja yritti peitellä kirjaa, mutta turhaan. 
"Halusin vain tietää, mikä Moonin poikaystävän nimi on. Hän on näemmä Victor", Arthur vastasi ja sulki kirjan kannen Neptunen tuomitsevan katseen alla. 

"Isä, mikä on? Näytät huolestuneelta", Neptune kysyi Arthurin noustua seisomaan valkeana kuin lakana.
"Isäni puhui jotain aivovoimista ja äidin taidosta manipuloida muistia", Arthur mutisi ja näytti kauhistuneelta.
"Mitä siitä isä?" Neptune kysyi.

"Aivovoimien periytyminen tarkoittaa sitä, että Venlalla on lapsenlapsi", Arthur henkäisi.
"Mummilla lapsenlapsi? Sehän tarkoittaisi sitä, että meillä olisi serkkupuoli", Neptune vastasi ja peitti suunsa hämmennyksissään.
"Eihän Rohilla ole lapsia?" Neptune jatkoi.

"Eihän?"
"Minä en tiedä kultaseni", Arthur vastasi ja jatkoi: "Mutta, jos Rohilla on lapsi tai useampia, heistä joku voi olla violetti. Violetti iho tarkoittaisi Xenin perimän jatkuneen."
"Xeni? Minä nyt en oikein ymmärrä", Neptune ihmetteli.
"Venlan oikea sukunimi oli Xeni ja hän oli sukunsa viimeinen jäsen. Xenin suvun jäsenet olivat violetteja ja he kykenivät tuhoamaan, manipuloimaan ja palauttamaan muistia", Arthur selvensi.   

Moon nousi sängyltään ja hieroi niskaansa. Se oli jumissa nukkumisesta kovalla sängyllä. Moonilla oli edelleen päällään isältään saamansa vihreä mekko, joka oli nuhriutunut varaston seinään hankautuessaan. 

Moon katseli edessään näkyvää kanaverkkoa. Toisessa päässä huonetta näkyi kanaverkolla aidattu varastokoppi, missä Moon saattoi erottaa kaksi tynnyriä ja epämääräisiä laatikoita. 

Moon käänsi katseensa oikealle ja tunnisti penkillä istuvan hahmon Victoriksi, joka hengitti raskaasti silmät ummessa. 
"Victor? Missä minä olen? Miksi sinä näytät tuolta?" Moon kysyi peloissaan. 
Victor ei heti vastannut, vaan mies raoitti vähän väsyneitä silmiään. 

"Näytät heränneen", Victor totesi. 
"Miltä minä näytän? Nukkuvalta? Vai kenties kuolleelta? Sitähän sinä toivoisit, etkö niin?!" Moon kivahti ja Victor tunsi suurta onnea siitä, että Moon oli telkien toisella puolella. 

"Sinä idiootti vain sait minut rakastumaan itseeni, jotta voisit tapattaa minut! Vai halusitko vain teljetä minut tänne lunnasrahojen toivossa?! Victor, senkin sika!" Moon raivosi. 

"En minä sinusta mitään halua. Isoisälläni on suunnitelmia sinua varten. Sinä olet arvokas Moon. Arvokas", Victor vastasi voipuneena ja sormeili pesäpallomailaa, joka nojasi tuolin vierustaan. 

"Victor... Minä luulin, että sinä rakastat minua", Moon voihkaisi ja kuuli samassa vatsansa valittavan tyhjyyttään. Hänen vatsaansa tyhjempi oli hänen sydämensä, johon särki. 

"Syö ruokasi", Victor äyskähti ja sysäsi lautasen Moonille kaltereiden alta. Moon tökki ruokaansa surumielisenä haarukallaan ja antoi kyynelten valua poskilleen.

Victor kapusi yläkertaan ja vaihtoi päälleen rennommat vaatteet. Kylmän nahkatakin pukeminen päälle puistatti Victorin heikentynyttä kehoa, mutta hän raahasi itsensä keittiöön valmistamaan isoisälleen ruokaa. Rypsiöljypullo vapisi hänen kädessään ja uhkasi pudota.

Victor astui jääkaapin eteen ja asetti pullon takaisin hyllylleen. Sulkiessaan jääkaapin oven Victor tunsi pahanolon aallon pyyhkäisevän ylitseen. Victor yritti estää itseään, mutta paha olo vyöryi oksennuksena lattialle. Ihmisten ruoka, mitä Gunivir hänelle syötti, ei pysynyt hänen sisällään.

Victor tuijotti oksennuslammikkoa ja irvisti. Victor ei ollut joutunut syömään ihmisten ruokaa aikoihin, vaan hän oli lähinnä ravinnut itsensä hurmeella. Jano kiehui hänen päässään hetki hetkeltä kovempana, muistuttaen Victorin eläimellisestä vaistosta janota verta. 
"Joko ruoka on valmista Victor rakas?" Victor säpsähti hereille ajatuksistaan ja pyyhkäisi suupielensä.
"Ihan kohta", hän vastasi vapisten. 

"Minä tiesin, että sinuun voisi luottaa", Gunivir sanoi ja käveli kohti keittiötä. Victor ei tiennyt janonsekaisessa tilassaan pitikö hän sanoja kehuna vai ei. De Vourin askeleet kaikuivat huminana hänen päässään. 
"Niinhän sinä sanoit", Victor vastasi sekavasti. 

"Sinä olet toiminut aivan oikein. Minä alan olla jo voimissani ja valmiina viemään suunnitelmaa eteenpäin. Olet hyvä poika Victor", Gunivir hymyili maireasti ja laski kätensä Victorin hartialle. 
"Teet niin kuin kunnon De Vourin jälkeläisen kuuluisikin", Gunivir jatkoi. 
Victorin teki mieli sysätä hartiaansa painava käsi pois ja painaa hampaansa isoisänsä sykkivään kaulaan. Victor saattoi haistaa Gunivirin veren ja maistaa sen mahdollisen maun kielellään. 
"Menehän nyt alakertaan, niin tuon sinulle ruokaa myöhemmin", Gunivir komensi.

Victor raahautui askel askeleelta alakertaan ja istuutui tuoliin pää huminasta sekaisin. Hän oli niin väsynyt, ettei jaksanut enää lentää paikasta toiseen. Victor käänsi katseensa Moonin vankilaan ja pidätti hengitystään. Kaiken ummehtuneen varastonhajun alta hänen nenäänsä leijaili Moonin veren suloinen tuoksu. 

Victor kuuli askelia portaista. 
"Voimme pian aloittaa ihmelapsen kehittämisen, mutta ennen sitä sinun tulee pitää tyttöä silmällä", Gunivir totesi silmäillen nukkuvaa Moonia. Victor ei vastannut mitään, vaan sähisi.

"Hiljaa Victor!" Gunivir jylähti ja läimäytti sähisevää Victoria poskelle. Victor valitti hiljaa ja nousi seisomaan äristen. 
"Käytä tuo raivo tytön pitämiseksi aisoissa", Gunivir jatkoi ja sysäsi Victorin takasin nurkkaansa. 

"Menen valmistelemaan skannauksen valmiiksi, sitten saat jotain palkintoa työstäsi", Gunivir totesi myhäillen ja poistui laboratorionsa puolelle. 

Moon oli sillä välin herännyt meteliin ja jäänyt seuraamaan tapahtumia kauhuissaan. Hänestä tuntui, ettei hän tuntenut kaltereiden takana sähisevää miestä poikaystäväkseen. Moon ei vieläkään tiennyt miksi Victor ja hänen rikostoverinsa olivat teljenneet hänet telkien taakse. 
"Näytätpä sinä mehukkaalta", Victor sähisi ja sylki Moonin päälle. 

"Nyt on aika", Gunivir totesi ja tarttui sähisevää lapsenlastaan käsivarresta. Moon tuijotti kalpeaa miestä kauhun vallassa tajutessaan miehen henkilöllisyyden. 
"De Vour...", Moon henkäisi.
"Hauska tutustua viimein", Gunivir hymyili maireasti ja talutti Moonin ulos kalterihäkistään Victorin avustamana.

Victor ja Gunivir sysäsivät Moonin ahtaaseen kapseliin, mikä kiinni laitettuaan alkoi välkkyä ja tuottaa mustaa savua. Gunivir katseli laitetta ja nauroi maanisesti. Hänestä tulisi pian koko maailman valtias. 

Laitteen lopetettua toimintansa Moon astui ulos pelosta jäykkänä. Gunivir poistui huoneesta hakemaan Victorille lupaamaansa palkintoa ja käski Victorin viedä Moon takaisin häkkiinsä. 

"Miksi teet tämän?" Moon kysyi hiljaa. 

"De Vour on isoisäni ja heidän verensä on osa geeniperimääni. Minun tulee kunnioittaa heidän tahtoaan", Victor ärähti ja tuijotti Moonia hengittäen raskaasti. Hän halusi raadella Moonin viimeiseen palaan janoisessa tilassaan. 

"Mutta etkös sinä ole myös Fardaksille sukua. Venla ei ollut paha ihminen, kuten ei isäsikään", Moon vastasi ja otti askeleen kohti kiviseinää. Victorin eläimellinen katse pelotti häntä. 

"Sinun on varmaan jano. Gunivir pitää sinua janossa hallitakseen sinua", Moon kuiskasi ja tarjosi rannettaan Victorille. 

Victor sähähti ja otti askeleen taakse päin. 

"En usko sinua. Gunivir pitää minusta huolta", Victor ärisi. Hänen kurkkuaan poltti. 

"Juo vain", Moon kehotti ja huomasi Victorin vapisevien sormien kiertyvän ranteensa ympärille. 

"Saat siitä voimaa", Moon jatkoi suostutteluaan. Hän saattoi kuulla Gunivirin askelien kaikuvan yläkerrassa. 

---

Näihin tunnelmiin päättyy osa 21. Onnistuuko Moonin suunnitelma, vai ehtiikö Gunivir alakertaan? Menettääkö Victor malttinsa saattaen Moonin vaaraan? 
Sen näemme ensi osassa.