Osa 18: Suhdesotkuja

Bob oli miltei herkistyä jäädessään pelaamaan vielä shakkia Arthurin kanssa. Hän ei ollut uskoa, että hän saisi otettua eron vaimostaan ja pääsisi vielä asumaan jonkun katon alle. 
"Noh, mikäs noin herkistyttää?" Arthur kysyi hymyillen miettiessään siirtoaan. 
"Se vain, että sinä olet niin hyvä ihminen", Bob miltei niiskaisi. 
Arthur hymyili takaisin. 

"Pitäähän sitä auttaa miestä mäessä", Arthur vastasi ja asetti nappulansa paikalleen. 
"Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet Elizan kanssa kamalia", Bob myönsi ja jatkoi:
"Me nukuimme eri huoneissa ja meidän välillämme ei ole ollut kipinää aikoihin. Joskus jopa epäilin, että Eliza pettää minua, kun hän tuli niin hymyillen aamiaiselle. Mutta en sanonut mitään, hymyilin vain."
"Kamalaa. Ei minunkaan elämäni ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta suunta on vain ylös päin", Arthur hymyili rohkaisevasti.

"Mutta nyt on suunta vain kotiin päin, alkaa olla lasten nukkumaanmenoaika", Arthur huomautti ja huikkasi Neptunen ja Moonin mukaansa. Tytöt katselivat hiukan ihmetellen, kun Bob tallusti heidän mukanaan kotiin, mutta he olivat tottuneet jo isänsä vaihtuviin kumppaneihin, vaikkei Bob sellainen ollutkaan.

Näin Bob Pancakes liittyi Fardasten perheeseen vuokralaiseksi ja koki samalla pienen muodonmuutoksen. Bob on siis tavoitteeltaan Mestarikokki ja piirteiltään Erakko, Synkisteliijä ja Sottapytty. 

Bobin tuomien vuokratulojen lisäksi pääsivät myös hänen ruoanlaittotaitonsa hyvään käyttöön. Moon ja Neptune nauttivat täysin rinnoin Bobin kokkailuista, sillä mies tapasi usein yllättää heidät pienillä jälkiruoilla. 

Bobista oli myös apua Moonin ja Neptunen hoidossa silloin, kun Arthur oli töissä. Vaikka Bobikin painoi vuoroa keittiöapulaisena, jaksoi hän aina herätä keskellä yötä karkottamaan tyttöjä piinanneet sängynalushirviöt. 
"Onhan se nyt varmasti poissa?" Neptune kysyi katsellessaan haukottelevaa Bobia.
"Kyllä on, menkäähän nukkumaan kaunokaiset", Bob hymyili.

"Kiitos Bob, olet kyllä maailman paras papa", Moon hihkaisi ja halasi Bobia tiukasti.
"Papa?" Bob kysyi varovaisesti. 
"Niin, meidän papamme Villen jouduttua vankilaan sinä tulit tilalle, etkö niin? Ethän sinäkin lähde pois?" Moon nosti katseensa Bobiin.
Bob tunsi palan nousevan kurkkuunsa. 
"Ei, en minä lähde pois", hän vastasi, vaikkei itsekään tiennyt, mihin elämä hänet kuljettaisi. 

Seuraavana aamuna Moon ja Neptune jatkoivat keskustelua Bobin ja Arthurin suhteesta. Bob oli asunut heillä nyt muutaman kuukauden, mutta miehet näyttivät edelleen siltä, että he halusivat vain pysyä ystävinä.
"Minusta Bob on kyllä todella mukava ja on kivaa, että on toinen papa täällä kun Ville ei ole enää kuvioissa", Neptune totesi. Moon nyökkäsi vastaukseksi ja hymyili leveästi.
"Minusta Bob olisi täydellinen kumppani isälle. Meidän pitää saattaa heidät yhteen, niin emme menetä papaa enää!" Moon naurahti.
"Joo!" Neptune kihersi takaisin ja jatkoi syömistään.

Bob toi mukanaan myös lisää yllätyksiä. Mies oli nimittäin päättänyt sijoittaa ylennyksistään saamat rahansa Fardasten talouteen ja rahojen avustamana taloon saatiin seinille tapetit ja lattiaan laudoitus.

Tilan käydessä kuitenkin pieneksi Lily ilmoitti eräänä aamuna hakeneensa Willow Creekin yliopistoon ja päässeensä sisälle. Musiikkitieteen opintojen aloittaminen tarkoitti kuitenkin sitä, että Lily muuttaisi pois kotoa Willow Creekiin. 
"Vastahan sinä olit pieni nyytti, jota me kantelimme ympäriinsä", Arthur huokaisi ja tunsi olonsa haikeaksi siskonsa lentäessä pesästä.
"Kyllä minä tulen käymään, rakas veliseni. Laitan sinulle joka viikko sähköpostia ja kerron tapahtumista, sopiiko?" Lily kysyi hymyillen. 

"Voi Lily, minulle tulee niin ikävä", Arthur huokaisi ja halasi siskoaan tiukasti. 
"Niin minullekin sinua, mutta minä tulen kyllä käymään", Lily lohdutti ja halasi myös Bobia mennessään ja kuiskasi tälle:
"Pidähän veljestäni hyvää huolta."
Bob vain hymähti hämmentyneenä ja vilkutteli Lilylle hyvästiksi.

Lilyn pakattua tavaransa ja lähdettyä Arthur ja Bob jäivät syömään Bobin tekemää kakkua keittiöön. 
"Lily on minulle kuin oma lapsi", Arthur huokaisi mutustaessaan kakkuaan. 
"Eikös hän ole sinun siskosi?" Bob kysyi suu täynnä kakkua.
"Kyllä on, isäni sai hänet tavallaan yllätyslahjana keski-ikäisenä, mutta kun aika hänestä ja äidistä jätti, jäi Lily minun ja Villen huolehdittavaksi", Arthur vastasi. 
"Aivan, mutta yllätyslahjana?" Bob ihmetteli.
"Aliengeenit ovat erikoinen asia, niiden avulla mieskin voi tulla raskaaksi", Arthur naurahti katsellessaan Bobin hämmentynyttä ilmettä.

Muutaman päivän kuluttua Bob sai kuitenkin puhelun Elizalta, joka halusi selvittää heidän välinsä. Bob suostui menemään hänen kanssaan Aavikonpuistoon sillä ehdolla, että asiat puhuttaisiin halki ja loppuun. 
"Eliza, tuota. Minä haluan erota", Bob tärskäytti heti ensimmäisenä.

"Niin ja minä asun nykyään työkaverisi Arthurin luona, me olemme kyllä ihan ystäviä...", Bob jatkoi ja Eliza purskahti itkuun.
"Me olemme olleet kaksikymmentä vuotta naimisissa, kuinka voit heittää kaiken hukkaan?" Eliza vollotti.

"Istu alas Eliza", Bob kehotti ja jatkoi: "Meidän liittomme on ollut lähinnä kulissi, minä olen löytänyt nyt onnen ja vapauden."
"Onnen? Lapsiako?" Eliza kysyi nasevasti.

"No tavallaan. He eivät ole minun enkä ole heidän huoltajansa, mutta olen tajunnut, että haluan perheen. Sinä haluat uran", Bob vastasi rauhoitellen. 
"Niinhän se kai on", Eliza huokaisi hiljaa.

"Minä voin näyttää kuvia heistä, odotas... Tässä on Moon ja tässä on Neptune ja tuolla taustalla on heidän tätinsä Lily", Bob esitteli ylpeänä.

Kesken kuvien esittämisen kuului rykäisy Elizan selän takaa. 
"Eihän tämä herrasmies ole tehnyt sinulle ja vauvalle mitään pahaa Eliza?" puutarhurin asuun sonnustautunut mieshenkilö kysyi. Bob nosti katseensa puhelimesta ja ei ollut uskoa silmiään.
"Ilmari? Vauva?" Bob kyseli hölmistyneenä.

Eliza näytti nauttivan ex-miehensä hölmistymisestä. 
"Mitä?! Sinä ja Elizako? Minun selkäni takana?!" Bob kimpaantui.
"Mene sinä vaan niitä lättyjäsi paistamaan pannukakku. Minä pidin vain vaimostasi huolta, kun aviomies hääräsi vain keittiössä", Ilmari tuhahti ja sysäsi Bobin syrjään.
"Sinä et tule lähelle Elizaa tai meidän lastamme." 

Bobia ei tarvinnut kahdesti käskeä, sillä mies otti nopeasti jalat alleen ja matkusti takaisin kotiinsa. 
"No, miten se eropapereiden kirjoittaminen sujui?" Arthur kysyi ja potkaisi kengät jalastaan.
"Huonosti. Eliza on raskaana!" Bob henkäisi syödessään hermostuksissaan eväitään.
"Sinullekko?!" Arthur kysyi ja tunsi jonkin vihlaisevan sydämessään.

"Ei sentään, siinä olisikin ollut soppa selvitettäväksi", Bob naurahti ja jatkoi:
"Hän oli ilmeisesti ajautunut sänkyyn puutarhurimme Ilmari Jakasen kanssa jo kauan aikaa sitten ja odottaa nyt hänen lastaan."
"Voi hyvänen aika", Arthur päivitteli ja oli salaa erittäin huojentunut, ettei hän menettäisi Bobia Elizalle.

Myöhemmin illalla Arthur löysi Bobin istumasta yksin telkkarin ääressä. 
"Mitä sinä täällä yksin istut? Etkö saa unta?" Arthur kysyi ja Bob vain huokaisi.
"Tunnen itseni niin hölmöksi. Luulin aina, että Eliza ei haluaisi lapsia, mutta se johtui vain siitä, että hän oli enemmän viehättynyt siitä puutarhurista", Bob valitti.

Arthur tarttui alakuloista Bobia käsistä. 
"Kuule Bob, sinä olet hyvä ja ihana ihminen. Ei ole ketään toista yhtä uniikkia ja hyvää isää kuin sinä. Muista se", Arthur painotti.

Bob veti kätensä häkeltyneenä pois Arthurin otteesta. 
"Ki-kiitos", hän änkytti ja haki sanoja. 
"Anteeksi, ei minun ollut tarkoitus", Arthur mutisi ja punehtui. 
Heidän hämmennyksensä keskeytti kuitenkin ovikellon soiminen. Bob säpsähti ja juoksi ovelle. 

Tulija oli kuka muukaan kuin Eliza. Arthur oli paennut hämmennystään peiton alle ja teeskenteli nukkuvansa. 
"Mitä sinä nyt haluat?" Bob kysyi nöyränä ja hieman Elizan vatsakumpua silmäillen. Kuinka hän ei ollut aiemmin huomannut sen kasvaneen?

"Tulin vaan varmentamaan, ettet kuvittele että tämä lapsi olisi sinun. Ei todellakaan ole. Tämä lapsi on minun ja Ilmarin yhteinen. MINUN", Eliza raivosi ja Bob ei tiennyt häkellyksissään miten päin hänen olisi pitänyt olla.

"Hy-hyvä on", Bob mutisi.
"Niin kuuletko, sitten kun tämä lapsi syntyy niin sinä et pistä isoa nenääsi meidän asioihimme, pysyt täällä homoilemassa ja leikkimässä isää, niin!" Eliza jatkoi raivoamistaan. 
"En... Ei me.. Minä...", Bob änkytti ja kuuli kauhukseen, että Moon ja Neptune olivat herännett Elizan metelöintiin.

Mutta niin heräsi myös Arthurkin. 
"Sinä et puhu Bobille tuolla tavalla. Bob muutti tänne, ettei hänen tarvitsisi olla sinun kanssasi. Sinulla ei ole oikeutta tulla riehumaan tänne, poistu", Arthur komensi.

"Siinähän saat itsellesi miehen, joka välittää vain pannukakuistaan!" Eliza mutisi loukkaantuneena.
"Ei. Bob on hyvä mies ja hyvä isä. Ja kaiken lisäksi meidän asiamme eivät sinulle kuulu. Ole hyvä ja poistu", Arthur totesi ja viittilöi ovea. Eliza teki työtä käskettyä ja marssi ulos ovet paukkuen. Arthur saattoi nähdä Bobin kasvoilla huojentuneen hymyn. 

Välikohtauksen jälkeen Arthur ja Bob istahtivat sängyn laidalle hiljaisina. 
"Olen pahoillani, että jouduit kestämään tuota vuosia", Arthur totesi hiljaa. 
"Olen jo tottunut siihen, mutta kiitos, että puolustit minua", Bob hymyili. 
"Niin... Käyn kastelemassa hautojen kukat vielä kertaalleen, hyvää yötä Bob", Arthur mutisi edelleen häkeltyneenä kaikesta tapahtuneesta. 

Mutta ulos ehdittyään Arthur kuuli askeleita perässään. 
"Etkö mennytkään nukkumaan?" Arthur kysyi ihmetellen.
"En", Bob vastasi ja käveli Arthurin vierelle. 

"Halusin tulla kiittämään sinua vielä tästä kaikesta, olet ollut niin kiltti minulle", Bob sanoi ja tarttui Arthuria kädestä.
Arthur oli niin häkeltynyt, ettei hän voinut kuin hymyillä. 

"Enhän minä ole kuin vanha perheenisä, joka haluaa vain parasta kaikille", Arthur vastasi ja veti kätensä pois Bobin kädestä. 

"Kuulehan vanha ukko, en ole tavannut ketään noin hyväsydämistä aikoihin, joten ota vain kiitokseni vastaan", Bob naurahti ja koppasi Arthurista kiinni. Arthur ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta hän tiesi killuvansa Bobin käden varassa. 

Ja löysi seuraavaksi päänsä hautojen äärellä olevasta kukkapensaasta. 
"Eieiei, Bob älä. Minähän putoan!" Arthur nauroi hämmentyneenä ja rimpuili pois otteesta. 

Bobin ote pysyi kuitenkin tiukkana, eikä Arthur pannut vastaan. Loppujen lopuksi kukkapensaassa vaihdettu suudelma ratkaisi kerralla Arthurin sisällä velloneet kysymykset.


---

Tästähän tuli romanttinen ja draaman täytteinen osa :D. Saa jälleen heittää kommentilla ja pohdiskella, millainen tulevaisuus kenties Bobilla ja Arthurilla tulee olemaan?