perjantai 28. huhtikuuta 2017

Osa 17: Vastauksia kaltereiden takaa

- Huomioita osasta: Kuten edellisellä kerralla mainitsin, jouduin siis pelastamaan Fardakset ja aloittamaan pelin ns. 'alusta'. Tämän takia tulevissa osissa tulee pyöriskelemään ihmisiä, jotka ovat saattaneet ilmestyä jo aikaisemminkin, joten älkös hämmentykö.

---

Seuraavana aamuna Arthur sai kokea hämmennyksen, sillä Ville ei maannutkaan enää hänen vieressään. Arthur yritti huhuilla Villeä keittiöstä, mutta ei saanut häneltä vastausta. Ainut ääni, jonka Arthur kuuli, oli Neptunen jokellus Lilyn ja Moonin huoneesta.

"Oletko sattumoisin nähnyt Villeä?" Arthur kysyi Lilyltä tarjotessaan Neptunelle tabletin viihdykkeeksi keskustelun ajaksi. 
"En ole, eikö hän tullut kotiin iltalenkiltään?" Lily kysyi ihmetellen. 
"Iltalenkiltä?" Arthur kysyi ja nosti kulmiaan. 

"Muistan nähneeni hänet pöydän ääressä ennen kuin menin nukkumaan. Hän sanoi hoitavansa ensin Neptunen petiin ja sittemmin käyvänsä vielä lenkillä. Hän vaikutti kyllä hiukan hermostuneelta, nyt kun mainitset...", Lily vastasi ja kurtisti kulmiaan.

"Ethän luule, että hänetkin on kidnapattu?" Lily kysyi hiukan naurahtaen.
"Eihän sitä tiedä, tuntuu, että tässä suvussa voi tapahtua melkein mitä tahansa niin kauan, kun De Vourin kirous makaa kellarissamme", Arthur totesi huokaisten. Lily kohotti kysyvästi kulmiaan, mutta Arthur lupasi selittää myöhemmin kaikki kommellukset, jotka hänen isänsä ja äitinsä olivat käyneet läpi.

Lily oli kehottanut Arthuria odottamaan Villen suhteen, mutta Arthur ei ollut kuunnellut. Hän oli hälyttänyt paikalle hätäkokoukseen lähimmät naapurinsa Toni Lorulan ja Katriina Terhakaisen. Toni ja Katriina lupautuivat etsimään Villeä, vaikka tämä oli ollut poissa vain yhden yön.

Vaikka Katriina ja Toni auttoivat mielellään, olivat he hiukan kummastuneita Arthurin suuresta huolesta. 
"Entäs jos Ville on vain mennyt kapakkaan ja jäänyt jonkun kaverin luokse yöksi?" Katriina ehdotti.
"Toivottavasti olisikin, mutta tässä maailmassa on niin paljon pahaa, että on parempi varmistaa, ettei Villeä ole vaikka kidnapattu", Arthur totesi ja Toni nyökytteli perässä.
"Hyvä on, kuten sanoin, autan mielelläni", Katriina huokaisi.

Ja niin ovelta ovelle kiertävät "Oletko nähnyt Villeä?" -etsinnät aloitettiin. Etsintäalueisiin kuuluivat muun muassa lähikaupungit ja kylät, joihin Ville olisi saatettu viedä. Ensimmäisiä etsintäkaupunkeja oli hämärän näköinen Forgotten Hollow, missä Katriina ja Arthur törmäsivät kireään Alfonsoon, joka ei mitä ilmeisimmin pitänyt alieneista. 
"En ole nähnyt miestäsi, ja en halua nähdäkään. Sinunlaisesi kuolevaisen ei edes pitäisi astua Forgotten Hollowiin. Jos et halua, että Vlad nappaa sinut mukaasi", Alfonso tilitti.

"Oletko noussut väärällä jalalla, vai mikä sinua riepoo?" Arthur kysyi, mutta Alfonso vain tuhahti. 
"En pidä siitä, että sinunkaltaisesi rikollisväki tulee tänne ja palvelee vihamiestäni Vladislausta. Olemme jo nähneet, että siitä yhteistyöstä ei synny kuin harmia. Orjuutettuja perheitä, joiden fuusioilla yritetään luoda superlapsia", Alfonso äyskäisi ja jatkoi: "Mutta jos etsit kadonnutta henkilöä, kannattaa katsastaa niemen kärki. Sinne huhutaan haudattavan Vladislauksen uhrit."


Arthur meinasi kiittää Alfonsoa joka tapauksessa, mutta kun Arthur avasi suunsa, oli Alfonso jo poissa. Mies oli juossut yliluonnollisen nopeasti karkuun omaan kartanoonsa. 
"Olipas kummallinen kohtaaminen", Katriina totesi. 
"No niin oli", Arthur nyökkäsi ja käänsi katseensa kylän keskellä olevaan patsaaseen. Kylmät väreet juoksivat pitkin hänen selkäpiitään. Tässä kylässä oli jotakin kylmää ja karmivaa.


Tonikin liittyi viimein hämmentyneeseen porukkaan palattuaan ovikierrokseltaan. 
"Kukaan ei tiennyt Villestä mitään, mutta minulle kyllä tarjottiin verenluovuttajan virkaa melkein jokaisella ovella", Toni naurahti ja tiedusteli seuraavaa suunnitelmaa. Arthur selitti Alfonson neuvoneen heidät niemen kärkeen katsomaan, jos sieltä löytyisi vihjeitä. 


Niemen päästä ei kuitenkaan löytynyt muuta, kuin kaatunut valopylväs. 
"Mitäs me nyt teemme?" Toni tiedusteli ja katseli ympärilleen silmät avoinna mahdollisten johtolankojen löytymiselle. 
"En tiedä", Arthur myönsi ja levitteli käsiään ja jatkoi:
"En ole ikinä joutunut vastaavaan tilanteeseen. Minun on ikävä Villeä."
"Pitäisikö sinun tehdä Villestä katoamisilmoitus poliisille?" Katriina ehdotti.

Artgur nousi penkiltä seisomaan ja henkäisi.
"Niin! Miksi olen ollut näin tyhmä ja en ole tullut ajatelleeksi poliisin voimia. Katoamisilmoitus! Tietenkin", Arthur naurahti. 
Katriina hymyili ja Toni nauroi Arthurin älynväläykselle. 
"Eihän sitä aina tule ajatelleeksi kirkkaasti hätätilanteessa", Katriina hymyili.

Arthurin epäonneksi poliisilaitos ei kuitenkaan ollut auki viikonloppuisin ja hän joutui palaamaan kotiinsa holhouksensa alla olevien naisten helmaan. 
"Ette varmaan löytäneet Villeä?" Lily kysyi heidän katsoessaan televisiota. 
"Valitettavasti emme. Olen tekemässä Villestä katoamisilmoituksen heti maanantaina", Arthur vastasi ja käänsi kanavan lastenkanavalle Moonia varten.


Illan tunnelma ei ollut kaikista paras synttäreiden juhlimiseen, mutta Arthur halusi silti leipoa koko poppoolle suklaakakun synttäreidensä kunniaksi. 


Ja näin myös Arthur pääsi kokemaan keski-iän kultaiset kauhistukset. 


Viikonlopun väistyttyä tieltä Arthur suuntasi lähimmälle poliisilaitokselle entistä huolestuneempana. Ville ei ollut vieläkään tullut kotiin eikä hän ollut ilmoittanut itsestään edes tekstiviestillä.

"Hyvää päivää, kuinka voin olla avuksi?" Nuori naispoliisi tervehti.
"Hei. Haluaisin tehdä katoamisilmoituksen, oletan että kihlattuni on joko siepattu tai kadonnut", Arthur vastasi. 
"Hyvä on, katsotaas... Mikä hänen nimensä on?" nainen kysyi. 
"Ville Pikkarainen", Arthur vastasi.

"Kuvaisitko tarkemmin hänen ulkonäköään ja tapaa, jolla hän on kadonnut?" 
Arthur kaivoi esille muistiinpanonsa ja alkoi kuvailla:
"Ville katosi perjantai-iltana, noin kello 22 jälkeen. Sisareni sanoi hänen lähteneen kävelylle Oasis Springsissä sijaitsevasta kodistamme. Hän ei koskaan kuitenkaan palannut. Ville on hiukan minua nuorempi, ruskeat hiukset ja ruskeat viikset, laihahko mies."
Virkailija nyökytteli ja kirjasi tiedot ylös.

Keskustelun keskeytti kuitenkin virkailijalle tuleva puhelu. 
"Aivan, onko H. Pikkarainen huoneen takaosassa?" Virkailija kysyi ja Arthurin sydän hypähti ilosta. 
Virkailija laski puhelimen kädestään ja katsoi Arthuria vaitonaisena. 
"Sinun tulee sonnustautua virka-asuun oman turvallisuutesi vuoksi. Näytämme missä Pikkaraista pidetään, mutta sinne ei muuten olisi ulkopuolisilla asiaa."

Niin Arthur kiskoi niskaansa valeasunsa ja katseli hermostuneena ikkunasta ulos odottaessaan ohjausta valvottuun tilaan. Hänen vatsansa pohjaa kipristi, kun hän ajatteli mitä tuleman piti.

Arthur ohjattiin huoneeseen, joka oli täynnä kaltereita. Arthurin sydäntä kylmäsi, kun hän etsi kaltereiden takaa tuttua kasvoparia. Hän toivoi, ettei löytäisi Villeä täältä.
"Voi kultaseni. Olet löytänyt minut viimein", kuiskasi lipevä ääni viimeisestä sellistä. Arthur ei olisi halunnut katsoa äänen suuntaan, mutta hänen oli pakko.

"Ketä te kutsuitte kullaksi?" Toinen vangeista kysyi ja Ville virnisti. 
"Tätä univormuun sonnustautunutta keltanokkaa, joka antoi rikollisen elää kattonsa alla omilla rahoillaan", Ville nauroi. 
Arthur oli ymmällään ja samalla raivoissaan. Hän ei voinut käsittää, mikä Villeen oli mennyt. 

"Niin, Ville, tai Vicky vai mikä sinun nimesi oikeasti onkaan. Mitä hemmettiä sinulle on tapahtunut ja miksi jätit minut? Meidät? Meidän tyttäremme?" Arthur kysyi purren huultaan. 
"Ei minun nimelläni ole väliä. Olen saanut nyt rangaistukseni niistä rikoksista, jotka tein nuorempana ja joita pakenin Oasis Springsiin. Arthur, minä en ole hyvä isä. Minä olen murhamies ja tänne minä kuulun", Ville vastasi.
"H, Mikä sinuun on mennyt? Oletko liehitellyt poliisin itsellesi?", punapää kysyi.

"En ole alkanut liehittelemään. Ei kuulu tapoihini toveri. Olimme Arthurin kanssa kihloissa, sillä tarvitsin identiteetin ja katon pääni päälle. Elin väärillä papereilla Ville Pikkaraisena siitä asti, kun muutin Oasis Springsiin", Ville vastasi sellikaverilleen.
"Mitä sinä sitten olet tehnyt ja kuka sinä oikeasti olet?" Arthur kysyi hiljaa.
"Nimeni saat virkavallalta, jos sitä janoat. Ja mitäkö olen tehnyt? Murhasin nuorempana äitini saadakseni hänen perintörahansa. Olin ainut lapsi. Onnistuin pakenemaan poliisia Oasis Springsiin ja törmäsin sinuun ja muutamaan muuhun rikkaaseen mieheen, joita pystyin käyttämään hyväkseni", Ville vastasi. 

-Mutta eihän näin voinut käydä, Arthur ajatteli kummastuneena, kun hänet vietiin pois eristysalueelta ja kutsuttiin etsivän huoneeseen.

Arthuria vastassa oli kireän oloinen etsivä Eliza Pancakes, joka näpytteli koneellaan raportteja puhtaaksi. 
"Minut pyydettiin vielä keskustelemaan Pikkaraisen tapauksesta", Arthur aloitti ja Eliza nosti katseensa näytöstä.
"Aivan, olet varmaan se uusi harjoittelija, jonka on tarkoitus auttaa Pikkaraisen ja Mähikäisen siirtämisessä eteenpäin, tervetuloa taloon", Eliza mutisi ja ravisti Arthurin kättä.
"Mutta-", Arthur yritti korjata väärinkäsitystä.
"Tervetuloa töihin kuljetuksen pariin huomenna, olette varmasti hyvin osaava hommassanne. Painukaahan nyt kotiinne lepäämään, hopihopi", Eliza sanoi ja sysäsi Arthurin virka-asun kanssa ulos huoneesta.

Arthur palasi hämmentyneenä kotiin virka-asu päällään. Hän ei voinut uskoa, että Ville oli pakoillut poliisia ja halunnut mennä naimisiin hänen kanssaan saadakseen Fardasten sukunimen ja täten identiteetin itselleen. 
"Miksi näytät tuolta?" Lily kysyi, kun Arthur istui virka-asu päällään ruokapöytään.
"Tulin vahingossa värvätyksi poliisivoimiin", Arthur vastasi ja naurahti vaisusti.
"Kuuluiko Villestä mitään?" Lily jatkoi kyselyään.

"Kyllä, löysin Villen. Hän oli lukkojen takana. Hän oli pakoillut poliisia teini-ikäisestä asti ja halusi mennä naimisiin kanssani identiteettinsä suojatakseen", Arthur vastasi.
"Mutta, entäs lapset?" Lily kysyi järkyttyneenä.
"En tiedä, mutta huoltajuus siirtyy minulle kokonaan, Ville ei pääse koskaan pois kaltereiden takaa", Arthur huokaisi.
Hänen tulisi nyt yrittää selviytyä kolmen naisen seurassa kotona. Täysin ilman Villen apua.

Arthurin seuraavat viikot kuluivatkin poliisihommissa huhkiessa. Hän oli yrittänyt soittaa Elizalle ja selittää, ettei hän ollut poliisi, mutta turhaan. Eliza oli käskenyt hänen tulla töihin jämptisti ajallaan ja olla heittelemättä vitsejä heti aamutuimaan.

Iltapäivät Arthur vietti kiertelemällä erilaisissa kahviloissa. Viikonloppuisin Arthur, Moon ja lapseksi kasvanut Neptune vierailivat puistoissa.
"Saako tähän istua?" Hymyilevän näköinen mies kysyi Arthurilta kahvilassa.

"Mikä ettei, istu vain", Arthur nyökkäsi hiljaisena ja antoi miehelle luvan istua viereensä.
"Luin Pikkaraisen tapauksesta SimSanomista, olen hyvin pahoillani", mies tokaisi ja tilasi kahvin.
"A-anteeksi?"
"Voi, olenpa minä ajattelematon, Bob Pancakes hyvää päivää", Bob tervehti. 
"Aivan, vaimosi on töissä samalla poliisilaitoksella kanssani. Hauska tavata", Arthur hymyili.

"Niin, vaimonipa hyvinkin", Bob huokaisi ja katseli surkeana leivosta, jota hän ei muistanut tilanneensa.
"Eikö sinunkaan parisuhdearkesi ole ruusuilla tanssimista?" Arthur kysyi. 
"Tietäisitpä vaan, olen ajatellut ottaa asumiseron Elizasta, mutta en ole löytänyt asuntoa sitä varten. Minusta tuntuu, ettemme kuulu yhteen", Bob huokaisi. 

"Olen pahoillani. Tiedän kahden epäonnistuneen suhteen kokemuksella, että parisuhde ei aina ole ruusuilla tanssimista", Arthur vastasi ja vilkaisi samalla kelloa. Hän oli istunut kahvilla jo liian monta tuntia.
"Minun pitää nyt kyllä lähteä, mutta jos tuntuu, että kaipaat apua asunnon etsimisessä, voit soittaa minulle, numeroni saat Elizalta", Arthur hymyili.
"Eipä mitään, ja kiitos", Bob nyökkäsi.

Viikon kuluttua Arthur törmäsi Bobiin uudelleen ollessaan puistossa tyttäriensä kanssa.
"No, mutta hei Bob! Mitäs sinulle kuuluu?" Arthur tervehti.
"Ei kovin hyvää, Eliza alkaa käydä hermoilleni ja asuntoa ei ole löytynyt, ei sitten millään", Bob vastasi.

"No voi harmi", Arthur pahoitteli ja nyökkäsi leikkitelineen suuntaan.
"Tuossa on toinen tyttäristäni, Neptune ja Moon istuu tuolla toisella penkillä", Arthur esitteli.

"Ai, hei Neptune ja Moon, minä olen isänne kaveri Bob Pancakes", Bob tervehti hymyillen.
Neptune ja Moon vilkuttelivat Bobille takaisin hiukan ujosti.

"Ovat ne lapset kyllä ihania. Harmi, kun Eliza ei halua niitä saada", Bob hymyili katsellessaan tyttöjen leikkiä.
"Ovathan ne, välillä vaan vähän rasavillejä", Arthur naurahti ja jatkoi:
"Sinäkö haluaisit lapsia?"
"Niin. Ehkä jonain päivänä pääsen hoitamaan yhtä ihania tyttöjä, kuin sinulla on", Bob vastasi varoen.

"Itseasiassa Bob, meillä olisi vähän tyhjää tilaa ja kaipuuta ihmiselle, joka haluaisi auttaa lastenhoidossa", Arthur aloitti.
"Noh hankkikaa sitten lastenhoitaja", Bob ehdotti.
"Ei Bob, käsität väärin. Tarkoitan, että haluaisitko muuttaa luoksemme ikään kuin vuokralle? Auttaisit kodin pyörittämisessä ja saisit otettua eron Elizasta", Arthur ehdotti.
"Olet sinä kyllä kultainen Arthur! Mielelläni!" Bob henkäisi ja hymyili leveää hymyä. 

---

Pahoittelen osassa ilmaantuvaa tökkimistä ja hyppimistä, sillä long story short, jouduin poistamaan Villen simin kokonaan. En ollut suunitellut hänen poistamistaan, mutta kuten mainitsin, Villen simi meni korruptoitumaan ja lopetti ikääntymisen ja täten jumitti koko pelin. Ville ei siis palaa takaisin kaltereiden takaa. 
Mutta! Mitä mieltä olette Bobista? Onko hän liian sympaattinen seurankaipuiselle Arthurille, että Arthur ei osaakaan pysyä ystävälinjalla? 

Ja tähän vielä kuva lapseksi kasvaneesta Neptunesta ja teiniksi kasvaneesta Lilystä:


 

7 kommenttia:

  1. No olipa kyllä juonenkäänne mitä en osannut odottaa! Minkäs sille mahtaa, kun peli ei ole toimiakseen, harmi kyllä, ettei Villestä enää kuulla, mutta olit saanut uloskirjoitettua hänen hahmonsa mun mielestä ihan sujuvasti.

    ....katsotaan nyt, pysyykö Bob ja Arthur vaan ystivinä. jatkoa odotellessa~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, opin kantapään kautta, että kannattaa mennä simin synttäreille, vaikka ei huvittaisikaan :D Nimittäin tuon bugin aiheuttamana Ville ei sitten koskaan halunnut ikääntyä.
      Kiitos kommentoinnista ja jatkoa piisaa, kunhan pääsen tästä kesälomille ;)

      Poista
  2. Jopas nyt, eipä olisi Villestä uskonut! Mutta sinänsä taitavasti kirjoitit hänet ulos, persoonallisempaa kuin että hän olisi esimerkiksi kuollut. Ei jotain pahaa ettei jotain hyvääkin, saihan Arthur sentään uuden työn ja uuden tuttavuuden. Saapa nähdä, syveneekö Arthurin ja Bobin suhde vielä ;) Jatkoa odotellessa.

    VastaaPoista
  3. Vähän tuli tämä plot twistinä itse kullekkin :D Ja saa nähdä, pakko myöntää että kirjoittaja on ainakin henkilökohtaisesti pitänyt Bobista aina paljon ;)

    VastaaPoista
  4. Kun viime osan loppupuolella tuli esille että Ville poistuu niin olin ihan ";_;" mutta nyt kun Vilen todellinen luonne ja tarkoitusperät paljastuivat niin hyvä vaan että mokomasta huijarista päästiin eroon. Harmi vain Arthurin kannalta että hänen sydämensä särkyi. Ja toki myös Moonin ja Neptunen, kun toinen isä on sellainen...en edes sano mikä. Arthur ja Bob saattavat lähentyä muutenkin kuin ystävämielessä, mutta mä en edes näe sitä niin pahana asiana. Arthur ansaitsee luotettavan, rehellisen rakkauden elämäänsä ja jos Bob on sellainen niin miksi ei? Ainut vaan, että Arthurilla voi tulla vaikeat paikat töissä jos Eliza keksii alkaa syyttämään häntä puolisonsa viemisestä... :D

    "Tulin vahingossa värvätyksi poliisivoimiin" Naurahdin tolle ääneen. Toiset ei löydä töitä sitten millään, toiset joutuvat töihin vahingossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bobista ja Arthurista kuullaan lisää ensi osassa ja selvitellään samalla Bobin ja Elizan välejä. Kiitos kommentistasi ja tervetuloa lukemaan :)

      Poista
  5. Tyhmää, kun Ville meni bugittumaan.... :( Ei Arthurilla ole ollu onnea rakkauselämässä.. :( voi parkaa..

    VastaaPoista

Kommentoi, jätä risuja ja ruusuja. Kaikki palaute on tervetullutta ja auttaa inspiraatiota pysymään yllä! :)