Osa 8: Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää

Venla oli hämmentynyt Mathaiaksen kommenteista.
"Mutta.. enhän minä ole pettänyt sinua", Venla vaikersi ja tuijotteli surkeana alaspäin. Mathaias ei tuntunut välittävän Venlan surkeasta olotilasta, sillä hän vain nauroi.

"Mistä sinä tiedät, että minä edes olen miehesi", Mathaias heitti ja tuijotti Venlaa suoraan silmiin.
"Tässä maailmassa tapahtuu kamalia asioita. Melindakin katosi kuin tuhka tuuleen. Puf", Mathaias jatkoi virnuillen.
 

Mathaiaksen puheet kuultuaan Venlallekin alkoi valjeta, miksi mies hänen edessään oli käyttäytynyt oudosti siitä lähtien, kun Melinda oli tullut taloon. Tämä mies ei ollut Mathaias, eikä Melinda ollut astunut jalallakaan nykyajan puolelle. Hänen kanssaan kuherrellut mies oli täysi hirviö, joka oli yrittänyt tuhota heidän perheensä.
"Sinä.. senkin roisto. Senkin HIRVIÖ!" Venla raivostui.

Mathaias nousi sohvalta ja Venla saattoi nähdä miehessä tapahtuvat muutokset, jotka vahvistivat hänen epäilynsä oikeiksi.
"No kestipä se sinullakin pitkään tajuta totuus", mies tuhahti sarkastisesti. 
"Oi, Venla rakas, kuinka saatat kutsua hirviöksi miestä, jonka veit treffeille. Kuinka nimeät hirviöksi naisen, jonka otit omaan talouteesi asumaan?" tämä jatkoi. 
Venla tuijotti kalvakkaa hahmoa edessään kauhistuneena. 

"Mitä sinä olet tehnyt Mathaiakselle?" Venla änkytti kauhusta kankeana.
"Että mitäkö? Miehesi makaa sieluttomana ja tajuttomana siinä samassa vajanpahasessa, mihin Melindakin katosi. Tuskin saat häntä enää takaisin. Mutta nyt Venla kulta, kun sinulla ei ole enää miestä, niin etkö lähtisi minun mukaani jatkamaan De Vourin kunniakasta sukua?" mies virnisti.

"Sinä! Kuinka julkeat kutsua minua rakkaaksesi! Valehtelija! Viettelijä! Hirviö!" Venla raivostui kauhusta toettuaan ja hyökkäsi De Vourin kimppuun. Mies ei ollut odottanut, että Venla hurjistuisi hänen kommenteistaan ja olikin ällikältä lyöty, kun Venla alkoi mukiloimaan häntä.

De Vourin yllätykseksi Venla ei ollutkaan mikään helppo päihitettävä, vaan nainen hyökkäsi kaikella voimalla ja raivolla tämän päälle. 

Tappelun voitettuaan Venla oli vuorostaan se, joka oli päässyt niskan päälle. Hän osoitti sormellaan pöllämystynyttä De Vouria ja huusi:
"Sinä, nilviäinen! Tämä on viimeinen kerta, kun tulet lähelle perhettäni aiheuttamaan harmia ja surua!" 

"Sillä sinä, saat luvan kadota ja kivettyä ikiajoiksi!" Venla jatkoi ja kaivoi esiin mordernien alieneiden hallussa olevan nimettömän aseen, jolla saattoi muuttaa minkä tahansa elävän ja elottoman miksi tahansa. 

De Vour ulvahti aseen nähdessään. Moderni teknologia oli hänen heikkoutensa aikamatkalaisena, sillä hänellä ei sitä ollut.
Venla painoi harvoin käyttämänsä aseen käynnistysnappia ja suuntasi aseen kohti De Vouria, toivoen ettei hänestä tulisi mikään söpö kumiankka. 
"Hyvästi, nilkki", Venla tuhahti.

Venlan huojennukseksi De Vourista ei tullut kumiankkaa, vaan tumma metallinen lokerikko, jonka sisältä mies ei kirouksen takia pakenisi. Venla ei tiennyt kauhusta toipuessaan, mitä tekisi lokerikolle, joten hän päätti jättää sen hetkeksi olohuoneeseen. Venlalla oli nyt parempaakin tekemistä, nimittäin oikean Mathaiaksen löytäminen.

De Vourin sanojen mukaan Venla suuntasi juoksunsa talon takapihalle..

Ja juoksi kohti Melindan mökkiä, jossa Mathaias miehen sanoin virui tajuttomana. Venla rukoili mielessään, että Mathaias olisi hengissä.

Mökin oven revittyään auki, totuus iski Venlaa vasten kasvoja. Oikea Mathaias makasi Melindalle tarkoitetussa ilmasängyssä silmät kiinni. 

"Mathaias kulta! Herää!" Venla ulvahti ja riensi ravistelemaan miestään.

Venlan onneksi pienen ravistelun jälkeen Mathaias tuntui virkoavan ja nousevan istumaan ilmasängylle.

"Voi kulta, minä olin niin huolissani!" Venla sopersi ja suuteli rakastaan huulille. 
"Sattuuko sinua minnekään, oletko sinä kunnossa?" Venla kyseli tarkastellessaan pöllämystyneen näköistä miestään.

Mathaias vain haukotteli ja hieroi silmiään. 
"Väsyttääkö sinua?" Venla kysyi ja yritti saada Mathaiaksesta jotakin tietoa irti, mutta mies ei puhunut mitään, vaan tuijotti vain eteensä. 

Venla herkesi kyyneliin miehensä puhumattomuuden huomatessaan. 
"Voi kulta, kyllä minä sinut kuntoon hommaan", Venla sopersi ja halasi Mathaiasta, lähtien viemään tätä takaisin kotiin.

Venla lähti kävelyttämään Mathaiasta (joka oli hiljaisuudessa pukenut vaatteet päälleen) kohti kotia, pohtien mielessään De Vourin sanoja siitä, ettei hän saisi Mathaiasta enää takaisin. Ajatus iäti puhumattomasta Mathaiaksesta kipristeli hänen vatsassaan. Niin ei saanut käydä.

Kävelymatkan varrella Mathaiasta ja Venlaa vastaan juoksi ensimmäisen koulupäivänsä päättänyt Arthur, joka oli kyllästynyt valeasuunsa ja vaihtanut normaalin muotonsa päälle. Arthur juoksi halaamaan isäänsä, joka ei halauksessa paljon puhunut.
"Arthur kulta, isä on vähän väsynyt ja tarvitsee nyt lepoa.." Venla hyssytteli.
"Mikä isää vaivaa?" Arthur kysyi surullisen näköisenä.
"Isä on vähän tuota, kipeä", Venla selitti ja lähti viemään miestään ja poikaansa sisälle.

Kotiin päästyään Mathaias söi iltapalan hiljaisuudessa ja nukahti jälleen. Venla jäi katselemaan häntä vielä hetkeksi, varmistaakseen, että Mathaias ei vaipuisi koomatilaan nukahdettuaan. Venla uskoi, että De Vour oli tainnuttanut Mathaiaksen houkuteltuaan tämän vajaan Melindan muodossa ja vienyt tämän sielun esittääkseen Mathaiasta. Hän ei tiennyt mitään sielujen palauttamisesta, mutta hänen oli tehtävä jotain, sillä Mathaias näytti hänen silmissään riutuvan tyhjältä. 
Venla ei halunnut menettää miestään. Ei tätä oikeaa versiota.

Arthurin kasvettua lapseksi tarvitsivat Fardakset jälleen lisää tilaa. Venla ei osannut rakentaa, eikä Mathaiaksestakaan ollut kovasti apua, joten Venla joutui soittamaan remonttifirman apuun. Arthurin kovasti kaipailema uusi huone valmistuikin nopeasti, vieden suuren summan perheen varoista.

Mathaiaksen kärsiessä tyhjyydestä, tuntui Venlan arki kahden pienen lapsen kanssa miltei ylitsepääsemättömältä. Tiskivuori kasaantui kasaantumistaan, eikä rahaakaan tullut niin paljon, kuin ennen. Venla oli joutunut soittamaan Mathaiaksen työpaikalle ja ilmoittamaan, ettei Mathaias enää kykenisi poliisintyöhön. 

Vaikka Mathaias oli läsnä, tuntui Venlasta joskus siltä, kuin tämä olisi kuollut. Venla oli toivonut, että miehen tila kohenisi viikkojen aikana, mutta turhaan. Mathaiaksen ruokahalu oli palautunut ennalleen, mutta muuta muutosta ei ollut tapahtunut viikkojen vaihtuessa kuukausiksi. 

Arthur ja Dora joutuivat tukeutumaan toisiinsa, kun heidän kiireinen äitinsä yritti pyörittää talouttaan yksin ja käydä siinä välissä töissä lehtitalolla. Mathaiaksesta ei ollut heille paljoakaan seuraa, sillä mies tuntui vain nukkuvan ja käyvän välillä syömässä. 

Eräänä aamuna Mathaiaksen jälleen nukkumasta löytänyt Venla sai tilanteesta tarpeekseen ja tarttui puhelimeen. Hän oli löytänyt yön internetissä istuttuaan meedion numeron, joka oli erikoistunut sielujen hallitsemiseen. 
"Hei, Venla Fardas tässä. Pyytäisin sinulta apua sielun palauttamiseen", Venla aloitti puhelun hieman epäröiden.
"Haloo, kyllä. Onhan kyse kuolleesta sielusta?" Puhelimesta vastattiin.
"Ei, minun mieheni on elossa, mutta hänen sielunsa on varastettu", Venla vastasi ja jäi odottamaan hiukan kauhistuneen kuuloisen meedion vastausta.

----

De Vourit ovat päässeet kuvioihin mukaan! Toivottavasti ette ihan kauhistuneet tätä osaa.. 
Osaa saattanee seurata hiljaiselo, sillä opintoni pyörähtävät käyntiin loman jälkeen. En kuitenkaan unohda Fardaksia, huoli pois!