perjantai 28. heinäkuuta 2017

Osa 23: Lepää rauhassa tähtien joukossa

- Heipähei pitkästä aikaa! Pahoittelen osan viivästymistä muuton ja muiden menojen tähden. Tässä nyt viimein osa 23! 

"Kaikki on hyvin Moon, ei mitään hätää", Victor rauhoitteli Moonia ja tuki tätä olkapäästä. Moon käänteli katsetta ympärilleen. Kaikki oli kirkasta ja oudon näköistä. Hän ei tiennyt missä hän oli, tai mitä oli tapahtunut. 

Moon räpytti silmiään ja kuva vaihtui utuisemmaksi. Tatuoitu käsivarsi silitti hänen kasvanutta vatsakupuaan. Hänestä oli tulossa äiti. Sitä hän oli niin kovasti halunnut. Moon oli halunnut olla Victorin vierellä lopun elämäänsä ja perustaa perheen. Saattaa alulle pienen Fardaksen.
"Sen pitäisi syntyä pian", Moon leperteli ja silitti vatsaansa. Pienokainen. Heidän omansa.

Moon räpäytti uudestaan ja kuva vaihtui. Kuin hänen olematon tulevaisuutensa olisi vilissyt hänen silmiensä edessä. 
"Me emme taida selvitä", Moon totesi hiljaa ja katseli tyynesti hymyilevää Victoria.
"Me selviämme mistä vain kultaseni, annahan kätesi", Victor lausahti maireasti ja irvisti niin, että kulmahampaat näkyivät.

Moon näki Victorin hahmon muuttuvan. Kipu sykki hänen sisällään ja hän saattoi tuntea veren oudon hajun nenässään. Verta oli liikaa. Aivan liikaa. Victorin huulilla, joka puolella. 

Aivan joka puolella. 

***

Bob tuijotti tyhjänä eteensä. Hän saattoi kuulla Arthurin nyyhkivän hengityksen, kun mies yritti pitää itsensä koossa. Bob oli jo sanonut aikaisemmin kaiken olevan liikaa Arthurille, mutta hän ei ollut odottanut mitään tällaista. 

Arthur tuijotti arkkua edessään ja nieleskeli kyyneliä hiljalleen. Hän oli toivonut saavansa tyttärensä kotiin, mutta ei näin. Mathaiaksen ja Venlan poismeno oli ollut hänelle raskas, mutta mikään ei vetänyt vertoja oman tyttären hautaamiselle. 

"En ymmärrä miksi Moonille piti käydä näin", Arthur niiskaisi ja kaivoi nenäliinan povitaskustaan. Tärisevästä itkusta ei meinannut tulla loppua. Bob nyökkäsi hiljaa ja etsi sanoja. Moon oli ollut hänelle kuin oma tytär, mutta nyt maailma oli vienyt hänetkin pois.

Neptune hautasi kasvot käsiinsä ja pyyhki kyyneliä poskiltaan. Moon oli ollut hänen paras ystävänsä, hänen siskonsa. Hän ei ollut halunnut menettää Moonia näin. 

Hautajaisiin ei oltu kutsuttu muita. Moonin kuolema oli järkyttänyt Fardakset nopealla tahdillaan niin, ettei kutsuja edes olisi ehditty lähettämään. Vaikka Moonin poismeno oli ollut nopea, jätti nuori nainen silti lähtemättömän jäljen perheeseen. Moon oli pois mennessään vienyt arkipäivässä loistaneen ilon ja ihmetyksen, jotka nyt Fardaksilta puuttuivat.

Toisaalla, El Majbourin taloudessa suru oli yhtä suuri. Jemina, Hamza, Iris ja Timothy tuijottivat Victorin puista arkkua itkua pidätellen. Jemina oli tiennyt, että suunnitelmassa oli ollut riskinsä, mutta tulipalosta kuultuaan hän oli ollut surusta murtunut. Ensin hän oli menettänyt elämänkumppaninsa ja nyt oman poikansa. 

"Oletko kunnossa?" Hamza kysyi kääntyen kivikasvoisen Jeminan puoleen. Suru oli jähmettänyt naisen paikalleen. Jemina nyökkäsi vastaukseksi, vaikkei hän ollut. 
-Kuka hirviö lähetti oman poikansa kuolemaan? Jemina ajatteli.

"En ymmärrä edes kuinka se tulipalo sai alkunsa", Timothy sanoi hiljaa ja niisti nenänsä. Victor oli ollut hänelle kuin oma veli, vaikka eri isät olivat heitä geneettisesti erottaneet. 
"Isälläni oli suuttuessaan taito sytyttää tulipaloja", Iris vastasi hiljaa ja siirsi katseen käsiinsä.
Kukaan ei ollut osannut odottaa, että Victorin raivon sytyttämä tulipalo olisi polttanut mennessään koko suunnitelman ja siihen osallistuneet henkilöt. Tieto oli tullut El Majboureille järkytyksenä, sillä palomiesten saavutettua Forgotten Hollowissa lymynneen mökin, ei siitä ollut mitään enää jäljellä. Vain kasa tuhkaa. Oli sanomattakin selvää, ettei kukaan mökissä sisällä ollut voinut selvitä.

"Tuleeko sinusta tai minusta seuraava käsinukke?" Timothy henkäisi pohdittuaan Iriksen sanoja hetken. Iris pudisti päätään ja hymyili rohkaisevasti.
"Ei, äiti ei halua jatkaa suunnitelmaa, sillä kaikki sini-ihoiset ovat nyt kuolleet", Iris vastasi ja tunsi huojennusta sisällään. Hän tiesi, että Timothy oli herkkä luonnostaan, eikä olisi kyennyt tekemään pahaa kenellekkään.

"Lepää rauhassa tähtien joukossa."
Moon oli saanut lepopaikkansa hautausmaalta Fardasten sivupihalta. Neptune oli auttanut koristelemaan haudan kukkaistutuksin niin, että Moon olisi ihastunut niiden määrästä. Moon oli päässyt kamalasta vankilastaan Venlan ja Mathaiaksen luokse, mikä ajatuksena lohdutti Neptunea hiukan.

"Meillä on sinua aivan hirveä ikävä", Neptune huokaisi ja katseli kiveä hiljaisuudessa. Maailma oli niin paljon tyhjempi ilman Moonin hymyä. Kaikkea sitä iloa, jonka De Vour oli vienyt heiltä. 
"Olen pahoillani siitä, mitä jouduit kokemaan. Olisin halunnut kasvaa vanhaksi rinnallasi ja antaa lastemme leikkiä keskenään. Sinulla olisi ollut mieskin...", Neptune huokaisi ja pudotti kukkasen kiven eteen. 

"Olit liian nuori lähtemään, vaikka olisit elänyt ikuisuuden."
Victor oli saanut viimeisen leposijansa El Majbourejen huvilan tammen juurelta. Jemina oli saanut väitellä kauan, jotta hautapaikka myönnettiin, mutta se oli ollut taistelun arvoista. Tammi oli ollut Victorille nuoruudessa tärkeä paikka oleilla ja pohdiskella elämän menoa. Ajatus siitä, ettei Victor poistuisi tammen alta oli Jeminalle samalla sydäntä lämmittävä että surullinen. Jeminan ei auttanut muu, kuin mennä eteenpäin elämässä ja unohtaa menneet.

***


Fardasten perhe joutui myös ottamaan askeleen eteenpäin ja nimeämään ainoan jäljellä olevan sinisen jälkeläisensä perijättäreksi. Neptunen täyttäessä vuosia Arthur harmitteli, ettei hänellä ollut luovuttaa vihreätä mekkoa enää eteenpäin, mutta hän ei voinut tulipalolle mitään. Tulipaloilla oli tapana syödä kaikki edestään. 

Neptune oli ottanut nyt virallisesti askeleen aikuisuuden puolelle. Täysi-ikäisyys tarkoitti myös sitä, että hän uskalsi viimein virallisesti lähestyä aiemmin netissä ihailemaansa Joaquin Le Chieniä. Mies oli Neptunea huomattavasti vanhempi, mutta Neptunelle ikä oli vain numero rakkauden rinnalla.
"Oletko koskaan ajatellut muuttaa tästä soluasunnosta suurempaan?" Neptune oli kysynyt vieraillessaan taas kerran Joaquinin luona. Joaquin oli nostanut kysyvänä kulmakarvojaan.

"Onhan tämä kämppä aikamoinen luukku, mutta miksi niin?" Joaquin oli kysynyt ja Neptune oli punehtunut korviaan myöten sohvan nurkassa.
"Ajattelin vain, että olisi aika tuoda sinut vakituisesti osaksi perhettä", Neptune oli mumissut ja virnuillut.

Pari oli tavannut toisensa läheisessä taideravintolassa. Neptune oli istahtanut Joaquinin viereen tunnistamatta miestä nuoruuden ihastuksekseen. Kun Joaquin oli tervehtinyt Neptunea, oli tämä melkein vetänyt juomansa väärään kurkkuun kuullessaan tutun äänen. 
"Ei ollut tarkoitus pelästyttää", Joaquin oli hymyillyt ja tarjonnut kättään. 
"Joaquin Le Chien, arvon neiti." Neptune oli ollut sulaa vahaa hänen edessään.


Joaquin oli kutsunut Neptunen istumaan iltaa kanssaan, ja kun muutamat shotit oli kumottu, oli Neptune lipsauttanut kyylänneensä Joaquinia jo aiemmin. 
"Vainiin, ihan nettistalkkerin sitten tapasin", Joaquin oli heittänyt ja Neptune oli purskahtanut herskyvään nauruun.
"Mitäs postaat Simstagramiin niin komeita kuvia", Neptune oli heittänyt puolustukseksi.

Muutaman lisälasillisen jälkeen olivat malttamattoman Neptunen huulet hapuilleet Joaquinin omille. 
"Minkä.. mh, ikäinen olet?" Joaquin oli suutelon väliin takistanut.
"Tarpeeksi vanha viedäkseni sinut jatkoille", Neptune oli virnuillut humalansa läpi ja retuuttanut Joaquinin ulos ravintolasta. Neptune oli saanut mitä hän oli halunnut. Yllättävänkin helposti.

"Niin? Haluatko muuttaa kanssani yhteen?" Neptune oli herätellyt Joaquinin utuisesta muistelostaan.

Joaquin ei ollut myöntänyt Neptunelle heidän tavatessaan, että hänkin oli huomannut nuoren naisen sosiaalisessa mediassa, muttei rohjennut tämän alhaisen iän vuoksi lähestyä tätä. Joaquin oli ollut onnensa kukkuloilla tavatessaan Neptunen uudestaan ja halusi viettää tämän kanssa lopun elämästään. 

"Tottakai haluan", Joaquin vastasi malttamattomalle tyttöystävälleen ja halasi tätä tiukasti. Kohtalo oli tuonut heidät yhteen, niin Joaquin uskoi. 

Joaquinin muutto Fardaksille ei kuitenkaan sujunut aivan muitta mutkitta. Neptune oli väritellyt tarinaa poikaystävästään hiukan ja jättänyt kertomatta, että mies oli liki Bobin ikäinen. Arthur oli istunut Joaquinin viereen epäuskoisena.
"Sinäkö olet Joaquin?" Arthur kysyi miestä päästä varpaisiin skannaten.

"Kyllä olen, onko minussa jotakin vikaa?" Joaquin kysyi nasevasti ja Arthur haki sanoja huultaan purren. 
"No, tuota. Olet saman ikäinen kuin minun mieheni, jonka kanssa menin vasta naimisiin", Arthur vastasi hiukan järkyttyneenä.

"Älä nyt käsitä väärin, mutta voisit melkein olla hänen isänsä ja mitäs sitten kun kuoletkin aiemmin ja niin...", Arthur selitti vaivaantuneena ja epäuskoinen Joaquin näytti järkyttyneeltä.

"Että sinä julkeat puhua kuolemasta, vaikka haluan vain pitää tyttärestäsi huolta hänen elämänsä loppuun asti", Joaquin äyskähti ja aikoi nousta sohvalta tuohtuneessa tilassaan.
"En minä tarkoittanut satuttaa, minä vain..." Arthur mutisi ja katseli kengänkärkiään.

"Isä, minä rakastan häntä", Neptune jylähti ja istui miesten väliin sohvalle. Neptune painoi suudelman Joaquinin huulille ja osoitti samalla isälleen, ettei tällä ollut sananvaraa ainoan tyttärensä parisuhdeasioihin.
"Kyllä isä, saat sen sinisen lapsenlapsesi", Neptune heitti vinoillakseen ja Arthur oli tukehtua ilmaan murjaisun kuullessaan. Ehkä voimakas isävaisto kulki isältä pojalle?


Sillä päätöksellä Joaquin muutti Neptunen kanssa yläkertaan asumaan. Moonin huoneeseen ei oltu tohdittu vielä koskea, sillä se oli säilynyt koskemattomana kidnappauksesta lähtien. Neptune uumoili, että hän saattoi kuulla jonakin päivänä lastensa jokeltelun seinän toiselta puolelta. 

***

Toiveet lapsista täyttyivätkin pariskunnan kohdalla nopeasti. Neptune ja Joaquin olivat päättäneet hankkia lapset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä Joaquin alkoi kolkutella jo hälyyttävästi keski-ikää. 
"Huomenta rakkaani", Neptune leperteli ja painoi suukon Joaquinin poskelle.

"Huomenta", Joaquin hymyili ja veti Neptunen halaukseen. 
"Tunnut pyöristyvän vain päivä päivältä enemmän", Joaquin jatkoi ja loi katseen Neptunen pyöristyvään vatsaan. Hänestä olisi tulossa isä. Sitä hän oli niin kovasti halunnut. 
"Sen pitäisi syntyä pian", Neptune vastasi hymyillen ja silitti vatsaansa. 

"Te olisitte niin innoissanne tulevasta lapsestamme", Neptune huokaisi kyykistyessään samana iltana Venlan, Mathaiaksen ja Moonin hautojen ääreen. Hänellä oli tapana käydä juttelemassa sukulaisilleen hautausmaalla, sillä hänestä tuntui, että he kuulisivat häntä.
"Emme tiedä vielä lapsen sukupuolta, mutta tuon hänet tänne näytille, kunhan hän syntyy", Neptune hymyili.

"Toivon, että kuulette minua ja annatte siunauksenne minun ja Joaquinin tulevaisuudelle. Minulla on tunne, että te olette siellä jossain ja, että tulemme tapaamaan vielä. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, etten itsekään uskoisi, että olen tässä. Antakaa minulle jokin merkki siitä, että kuulette."

"Että annatte pahan pysyä poissa."


---

Huh! Vihdoin saan aikaiseksi kirjoitettua tämän. Pahoittelut osan lyhyydestä ja siitä, että aikaskippi on hurja, mutta se kyllä selittyy myöhemmissä osissa! Mitä olette mieltä Joaquinista? Tulevasta lapsesta? Mahdollisesta onnesta?

10 kommenttia:

  1. Tosi kiva osa! Toivon, että Jaquin ei ole paha, vaan haluaisin hänen olevan Neptunen vierellä raskainakin hetkinä. Uusi lapsi=ihanaa! Ja niin, toivottavasti onni jatkuu nyt hetken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osa oli tosiaan vähän lyhyempi kuin normaalisti, koska olen joutunut pelaamaan aika paljon tulevia lavastuksia varten, mutta kiva että tykkäsit! Joaquin todella vaikuttaa Neptunen ihannemieheltä. Kyllä se onni ehkä jostain löytyy tähänkin perheeseen ;). Lapsista lisää sitten ensi osassa!

      Poista
  2. Harmi että Moon kuoli, mutta olihan se toisaalta arvattavissakin. :( Hyvä että perheen elämä jatkui siitä huolimatta. Arthur ei varmastikaan ole kovin innoissaan tyttärensä ja Joaquinin suhteesta, mutta toivottavasti hän kuitenkin on hyvä mies Neptunelle ikäerosta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moonin ja Victorin poismeno oli todellakin valitettavaa, sillä itsekin pidin hahmoista huomattavan paljon. Tässä osassa kuolema oli nopea ja lyhyesti kuvattu, mutta kuulemme vielä tapauksesta lisää myöhemmin. Lisää siitä, mitä talolla tapahtui. Joaquinin ja Bobin tasan sama ikä tuli kirjoittajallekkin yllätyksenä, mutta pari hitsautui niin hyvin yhteen, että ikä ei välejä painanut. :)

      Poista
  3. Hiukan haikea fiilis jäi tästä osasta. Epäonni tuntuu seuraavan tätä perhettä koko ajan :( Toivottavasti uusi tulokas saa elää hiukan onnellisempaa elämää ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivokaamme lisäonnea tuleviin osiin siis :D

      Poista
  4. Voi Moon! :( Hän oli jotenkin niin kauniskin ja suosikkini perijäksi. No, ei sillä että Npetunessa mitään vikaa olisi. Onneksi hänen elämänsä vaikuttaa kulkevan hyvillä raiteilla, ihana mies ja lapsikin tulossa. Saapa nähdä onko parin tulevaisuus pelkkää ruusuilla tanssimista! Jatkoa odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidin Moonista hyvin paljon hahmona, mutta aina elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Jäämme seuraamaan Neptunen ja Joaquinin tulevaisuutta. :)

      Poista
  5. Tää oli kiva osa! Mutta mulla on yks kysymys: Miten toi El Majbourien suhdekuvio menee? Mä en ihan tajunnu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, hyvä kun kysyit! Tarkoituksenani oli lisätä tiedot Hamzasta ja muista El Majboureista tietosivulle, mutta en ole vielä ehtinyt.
      Kuitenkin: Hamza El Majbouri on siis Jeminan uusi aviomies ja heillä on yhteinen poika Timothy. Iris ja Victor taasen ovat Jeminan ja Rohin yhteisiä lapsia ja täten Iris on Timothyn sisarpuoli. Toitottavasti selvensi :).

      Poista

Kommentoi, jätä risuja ja ruusuja. Kaikki palaute on tervetullutta ja auttaa inspiraatiota pysymään yllä! :)